Lännen Omavoima

Ympäristöstipendi

Lännen Omavoima jakaa vuosittain ympäristöstipendin, jonka suuruus on 0,1 snt/kWh vuotuisesta myydystä vihreästä energiasta. Jaettava summa on vähintään 3000 euroa ja se voidaan jakaa joko yhdelle tai useammalle hakijalle.  Stipendillä tuetaan paikallisia ympäristöhankkeita ja edistetään koulujen ympäristökasvatusta. Jaettava summa on vähintään 3000 euroa

Stipendi voidaan myöntää yhdelle hakijalle tai se voidaan jakaa useamman hakijan kesken. Pienin jaettava summa on 300 euroa. Valintatoimikunta julkistaa stipendin saajan tai saajat toukokuussa 2012. Toimikunta voi päättää stipendin käytöstä muihin kuin hakemuksissa esitettyihin kohteisiin.

Stipendiä voi hakea hankkeisiin, jotka tukevat kestävää kehitystä. Koulujen ja oppilaitosten lisäksi hakijoina voivat olla yhdistykset, järjestöt tai yksittäinen hakija. Stipendi voidaan käyttää esimerkiksi luontopolun rakentamiseen, ympäristöretken järjestämiseen, opetusmateriaalin tuottamiseen tai hankkimiseen, kerhojen laitehankintoihin, suojeluhankkeisiin tai lähiympäristön siistimiseen.

Vuoden 2012 ympäristöstipendin hakuaika alkaa 1.4.2012 ja hakemukset tulee lähettää Lännen Omavoimalle 30.4.2012 mennessä. 

Voit tulostaa ympäristöstipendihakemuksen paperille sekä täyttää ja postittaa sen Lännen Omavoimalle tai toimittaa hakemuksen asiakaspalvelupisteeseemme Uudessakaupungissa, Laitilassa tai Raumalla.

ymparistostipendi_ohje_2012 (2).pdf 

ymparistostipendi_ohje_2012 (2).pdf

Lännen Omavoiman ympäristöstipendin 2011 saajat

Stipendi myönnettiin tänä vuonna neljälle hakijalle. Stipendillä halutaan tukea paikallisia ympäristöhankkeita ja koulujen ympäristökasvatusta. Jaettava summa on 3000 euroa.

Kohteista päättivät professori Sakari Hinneri, ympäristötoimittaja Jami Jokinen ja Lännen Omavoimasta yhteyspäällikkö Sari Airola sekä liiketoimintajohtaja Juhani Kluuskeri.

- Saimme jälleen hienoja hakemuksia, jotka osoittavat, että niin päiväkodeissa, kouluissa kuin kylä- ja kesämökkiyhteisöissäkin tehdään monenlaista hyvää ympäristön hyväksi. Valintatoimikunta päätyi tukemaan hankkeita, joista jää pysyvä jälki ja toiminnalla on jatkuvuutta, Juhani Kluuskeri kertoo.

 

Ympäristöstipendit 2011

Salmijärven Suojeluyhdistys ry, Uusikaupunki 1200€
Salmijärven veden ja rantamaiseman kunnostamiseen ja ylläpitoon. Salmijärvi on Uudenkaupungin Elkkyisten kylämaisemassa oleva noin 10 hehtaarin kokoinen järvi, jota vaivaa rehevöityminen ja umpeen kasvu. Kesäasukkaat ovat jo vuosia tehneet talkootyötä järven pelastamiseksi. Suojeluyhdistys perustettiin vuonna 2003.

Kyläyhdistys Hakava ry, Kalanti 800€
Kodan rakentamiseen sopivaan kohtaan kylän kaikkien asukkaiden käyttöön. Kyläyhdistys on hankkinut omistukseensa Hallun koulun, josta tulee alueen kylätalo. Koulun takana on metsittynyt alue, jossa on sudenkuoppia, pähkinäpensaita sekä hyvin vanha tammi, jota on haettu suojeltavaksi. Alueelle halutaan rakentaa kota, joka olisi kaikkien kyläläisten ja tulevien leiriläisten käytössä.

Sampaanalan päiväkoti, Rauma 600€
Metsäeskarin toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi hankittaviin kirjoihin ja muuhun materiaaliin. Sampaanalan päiväkodin kokopäiväinen metsäeskariryhmä Jäärät aloitti toimintansa kokeiluluontoisesti syksyllä 2010. Metsäeskarin tavoitteena on ympäristöystävällisen elämäntavan opettaminen. Päiväkodin lähimetsässä vietetään päivittäin 1-4 tuntia. Ryhmä jatkaa ensi syksynä toimintaansa uusien eskarilaisten kanssa.

Viikaisten koulu, Uusikaupunki 420€ Uusiutuvan energian opettamiseen ja tarvittavien laitteiden hankintaan. Koulun 9. luokan oppilaille hankitaan Uusiutuvan energian opetussarja laitteineen, joilla oppilaat voivat perehtyä monipuolisesti sähköenergian tuottamiseen. Hankintalistalla ovat myös bioenergia-sarja ja polttokenno-autosarjoja vetyteknologiaan tutustumista varten.



Vuoden 2010 stipendin saajat

Päiväkoti Myllytonttu Lappi Rauma, 1000 euroa metsäeskarin aloittamiseen

Päiväkoti Myllytonttu 

Päiväkoti Myllytonttu sai 1000 euroa metsäeskarin aloittamiseen. Stipendiä olivat opettaja Anna Kosken kanssa noutamassa Eero Aaltonen, Oliver Saarivuori, Veera Lehtisalo ja Lucas Kuusisto.

Kaisa Liukkonen Uusikaupunki, 1000 euroa Kaunisrannan siistimiseen ja kehittämiseen virkistysalueena. Alue on kaupungin omistuksessa olevaa merenrannan metsikköä, jossa on aikoinaan ollut huviloita. Liukkonen on vuosien ajan siistinyt aluetta lähiseudun asukkaiden ja lenkkeilijöiden iloksi. Nyt tarkoituksena on tehdä leveitä "näköala-aukkoja" kaislikkoon koko rannan pituudelta sekä kunnostaa vanha kivilaituri uimareiden ja onkijoiden käyttöön.

Rauman Freinetkoulu, 500 euroa lämpökompostorin ja työkalujen hankkimiseen. Kestävään kehitykseen sitoutunut koulu haluaa osoittaa lapsille konkreettisesti, miten jätteiden kierrätyksessä on järkeä ja miten kannatettavaa se on. Multa on tarkoitus käyttää mm. oman pihan kukkalaatikoihin ja Seminaarin puutarhaan, jossa koululla on oma palsta.

Työryhmä Paula Kuusisto & Emilia Saarenpää, 500 euroa Millaisessa ääniympäristössä elämme ñprojektiin. Rauman lukion musiikin ja kuvataiteen lehtorit dokumentoivat raumalaista ääniympäristöä ja rakentavat äänipankin. Rahoitusta tarvitaan äänitallentimeen ja muistikorttien hankkimiseen. Kaupungin ääniä on tarkoitus kerätä eri vuodenaikoina.

Stipendinsaajia 

Kaisa Liukkonen (vas.) sai stipendin Kaunisrannan siistimiseen ja kehittämiseen. Rauman Freinet-koulun stipendin noutivat opettaja Aarne Hakanen ja kuudesluokkalaiset Saara Aerila ja Elina Murto. Työryhmä Paula Kuusisto ja Emilia Saarenpää (takarivissä oik.) saivat stipendin äänipankin perustamiseen.